Nyaburin tyttöjen asuntola

Tässä kaikki mitä jäi jäljelle asuntolan palosta. Seinätkin täytyy purkaa,koska kuumuus on todennäköisesti vaurioittanut niitä.

Nyaburissa

Sairaalan lähellä on vammaisten lasten koulu, jonka kanssa ADRA tekee
paljon yhteistyötä. Vammaisuus on täällä(kin) tabu, vammaisella ei
välttämättä ole juuri ihmisarvoa oman perheensä, suvun ja
kyläyhteisönsä keskellä.
Koulun yhteydessä on asuntola, jossa asuu n. 130 eritavalla vammaista
lasta. Koulu on ns. integroitu eli siellä suurin osa oppilaista on
kaikin puolin normaaleja. Reilua kymmentä hyvin vaikeasti vammaista
lasta lukuun ottamatta kaikki lapset ovat normaaliluokilla.
Muutama kuukausi sitten tyttöjen asuntolassa oli hyvin tuhoisa
tulipalo, josta luimme Pirjon blogista heti tuoreelta. Parin päivän
jälkeen toisessa asuntolarakennuksessa oli myös tulipalo, mutta se
saatiin onneksi sammutettua nopeasti. Varjelusta kummassakin
tulipalossa oli mukana, koska kaikilta henkilövahingoilta vältyttiin,
mutta suurimmalta osalta lapsia tuhoutui kaikki vähäinen omaisuus.
Jo ennen tuota tulipaloa oli ollut mielessäni käydä valokuvaamassa
nämä vammaiset lapset ja antaa heille jokaiselle ikioma valokuva
itsestään. Edellisellä kerralla olin huomannut kuinka onnellisia
lapset ovat, kun heille näyttää kamerasta omaa kuvaansa.
Valitettavasti opettajat ovat juuri parhaillaan lakossa ja oppilaat
kotonaan, joten en ole vielä päässyt lapsia valokuvaamaan.

Kävimme kuitenkin koululla ja asuntolassa ja näimme tulipalon
aiheuttamat tuhot. Mitään ei oltu vielä korjattu, koska rahaa ei ole.
Koulu kuuluu valtiolle, mutta nyt vasta oli ministeriön edustaja
päässyt paikalle. Lupasivat kyllä oman tukensa uudelleen
rakentamiseen, mutta tässä maassa se luultavasti tarkoittaa määrätöntä
aikaa. Koko tyttöjen asuntola joudutaan rakentamaan uudelleen, sen
kustannusarvio on n. 57000e. Toisen asuntolan korjaamisen arvioidaan
maksaman 700-1000e, joten päätimme antaa heille hiukan avustusta,
jotta tuon toisen asuntolan korjaaminen saataisiin alkuun ja lapsille
lisää nukkumatilaa.
Perjantaina lähdimme puutavaraostoksille 5km:n päähän Kendu Bayn
kylään yhdessä kahden paikallisen kanssa. Sepon kanssa matkasimme
sinne mopotaksilla. Virvoikkeiden jälkeen kävelimme pienelle kojulle,
ostimme tarvittavat puut, huikkasimme kadulta avolava-auton,
lastasimme puutarvikkeet siihen. Sunnuntaina pitäisi töiden sitten
alkaa. Kovasti lupailivat, että korjauksen pitäisi olla valmis ennen
kuin lähdemme täältä. Maanantaina haetaan rakennustarvikkeita
Kisumusta lisää.

Toivon kovasti, että opettajien lakko loppuu ensi viikolla, ja
pääsisin ottamaan lapsista suunnittelemani valokuvat. Olen varma, että
he ilahtuisivat saadessaan ikioman valokuvan.

Kissoja...

Viime syksynä seuranamme oli suloinen Mpole-kissa, jonka musta mamba tappoi talvella. Pirjo, jonka kissa oli, sai pian yllätyslahjana uuden pennun. Uusi Mpole on perinteisen kissan näköinen eli harmaaraidallinen. Se lienee nyt n. 3-4kk:n ikäinen ja osoittautui tarkemmassa tutkimuksessa pojaksi. Mpole ei ole yhtä leikkisä kuin edeltäjänsä, mutta on muutaman kerran tutkinut meidän asuntomme nurkat perinpohjin.

Lisäksi jokin aika sitten guest housen ympärillä oli alkanut pyöriä kantava kissa, joka synnytti vajaa kaksi viikkoa sitten viisi pentua. Niiden silmät aukesivat juuri muutama päivä sitten. Yksi on punainen, muut valkoisia mustilla täplillä. Äitikissa hoitaa niitä hellyydellä.

Sairaalassa

Sairaalassa työskentelee paikallisten lääkäreiden ja clinical officereiden lisäksi täällä työskentele Solisin lääkäripariskunta. Elfred on yleiskirurgi kuten minä ja Marialita on gynekologi. He ovat olleet Keniassa kahdeksan vuotta ja sitä ennen viisi vuotta Kamerunissa. Solisit ovat olleet täällä aiemmin, mutta muuttivat muutama viikko sitten takaisin Nairobista.
Ensimmäisenä aamuna tapasinkin heidät, dr. Elfredin kanssa kiersin kirurgiset potilaat. Sovimme myös, että leikkaan yhden nuoren rintasyöpäpotilaan. Hän oli huomannut kyhmyn kolmisen vuotta aiemmin, mutta ei ollut uskaltanut tulla lääkäriin. Kaulassakin oli iso, kova kyhmy, joten parantavaa hoitoa ei olisi Suomessakaan tarjolla. Jotta tuumori ei kasvaisi ihosta läpi, päädyin kuitenkin leikkaukseen.

Osastolla on yksi potilas odottamassa amputaatiota, mutta hemoglobiini on liian matala. Verta on kyllä tulossa, mutta siihen menee muutama päivä... Nuorehkon naisen jalkaan täytyisi tehdä ihonsiirto infektion jäljiltä. Jalkaterässä on jänteet näkyvillä, muuten haava on erittäin siisti.

Miehillä on paljon virtsausongelmia ja eturauhasen poisto on yksi yleisimpiä leikkauksia. Yksi mies on menettänyt ruokahalunsa, asennosta ja kuihtuneisuudesta päätellen hänellä lienee pitkälle edennyt syöpä.

Saapuminen Keniaan

Sunnuntaina 30.6 hyvästelimme lapset ja suuntasimme lentokentälle. Pääsiäisen aikaan tv:ssä esitettiin Kirurginen safari-niminen dokumentti, joka oli kuvattu heti edellisen matkamme jälkeen. Se teki oman vaikutuksensa meihin ja halusimme lähteä uudelleen Keniaan ja etenkin lääkärin hommiin.

Otimme yhteyttä Pirjo Syväojaan, joka toimii Kendun sairaalan työyhteydessä vammaisprojektin koordinaattorina. Iloisesti meidät toivotettiin tervetulleiksi ja niin matkan suunnittelu saattoi alkaa. Kävi ilmi, että samaan aikaan Kenduun oli lähdössä Suomesta röntgenlaiteinsinööri asentamaan uutta natiivikuvauslaitetta. Aikataulut sopivat hyvin yhteen, joten lyöttäydyimme heidän matkaansa.

Lentokentällä tapasimme ensimmäistä kertaa matkaseuramme: Jan, Katarina ja Fanny sekä toinen Jan ja Esko, jonka Seppo oli tavannut kerran aiemmin muutama vuosi sitten.

Lensimme Turkish Airlinesillä Istanbulin kautta Nairobiin. Helsingistä lähdimme klo 13.05 ja perillä olimme 2.30. Passin tarkastuksen, viisumien hankkimisen ja matkatavaroiden keräämisen jälkeen pääsimme vihdoin autoon, joka vei meidät pariksi tunniksi nukkumaan adventtikirkon omistamaan Guest houseen.

Aamukahdeksalta jatkoimme matkaa tutustumalla Nairobissa rakenteilla olevaan sairaalaan, johon olisi tarkoitus myös asentaa röntgenkuvauslaitteet. Kirkolla on suuret suunnitelmat isosta sairaalasta, jonka ensimmäinen vaihe on nyt työnalla. Tilat sinänsä näyttivät jo ihan hyviltä, mutta suunnitteluvaiheessa ei koko röntgenosastoa ollut suunniteltu.  Yhden seinän kaatamisen jälkeen tilat olisivat hyvät kuvauslaitteistolle…

Pakollisten toimistossa käymisen ja vieraskirjaan nimen kirjoittamisen jälkeen pääsimme vihdoin autolla matkaan kohti Kendu Bayta.  Edessä olisi n. kahdeksan tuntia autossa istumista. Matka kului torkkuen ja maisemia ihailleen. Minä myös ahkerasti neuloin J

Auringon jo laskiessa saavuimme vihdoin viimein perille… Kendussa luulivat meidän tulevan vasta seuraavana päivänä, joten illallista ei enää ollut, mutta majapaikat kaikille olivat kuitenkin valmiina. Yöllä ei kauan unta tarvinnut odottaa… Hienoa olla taas täällä.

Yllätys, yllätys: Jälleen Keniaan

Niin siinä sitten kävi, että Afrikan kutsu ei unohtunut ja perheen aikuiset lähtevät 2,5 viikon reissulle takaisin Kendu Bayhin. Tällä kertaa tarkoitus on sairaalassa tehdä ihan oman alan hommia. Katsotaan sitten mitä se pitää sisällään...

Lähtö on ylihuomenna sunnuntaina 30.6 klo 13.05 tuttuun tapaan Turkish Airlinesilla Istanbulin kautta. Matkaseurana on ruotsinkielistä porukkaa Pohjanmaalta, jotka lähtevät sinne asentamaan uusia natiiviröntgenkuvaus laitteita. Kielikylpyä siis tiedossa.

Toivottavasti saamme blogia päivitettyä sieltä käsin. Skypekin on nyt koneeseen ladattuna, joten jos vain saadaan nettiyhteys jotenkin toimimaan, niin ei me ihan tiedon ulkopuolella olla.