BLOGIA TÄYDENNETÄÄN MYÖS TAANNEHTIVASTI!
KOMMENTIT ON KIVOJA!

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Nyaburissa

Sairaalan lähellä on vammaisten lasten koulu, jonka kanssa ADRA tekee
paljon yhteistyötä. Vammaisuus on täällä(kin) tabu, vammaisella ei
välttämättä ole juuri ihmisarvoa oman perheensä, suvun ja
kyläyhteisönsä keskellä.
Koulun yhteydessä on asuntola, jossa asuu n. 130 eritavalla vammaista
lasta. Koulu on ns. integroitu eli siellä suurin osa oppilaista on
kaikin puolin normaaleja. Reilua kymmentä hyvin vaikeasti vammaista
lasta lukuun ottamatta kaikki lapset ovat normaaliluokilla.
Muutama kuukausi sitten tyttöjen asuntolassa oli hyvin tuhoisa
tulipalo, josta luimme Pirjon blogista heti tuoreelta. Parin päivän
jälkeen toisessa asuntolarakennuksessa oli myös tulipalo, mutta se
saatiin onneksi sammutettua nopeasti. Varjelusta kummassakin
tulipalossa oli mukana, koska kaikilta henkilövahingoilta vältyttiin,
mutta suurimmalta osalta lapsia tuhoutui kaikki vähäinen omaisuus.
Jo ennen tuota tulipaloa oli ollut mielessäni käydä valokuvaamassa
nämä vammaiset lapset ja antaa heille jokaiselle ikioma valokuva
itsestään. Edellisellä kerralla olin huomannut kuinka onnellisia
lapset ovat, kun heille näyttää kamerasta omaa kuvaansa.
Valitettavasti opettajat ovat juuri parhaillaan lakossa ja oppilaat
kotonaan, joten en ole vielä päässyt lapsia valokuvaamaan.

Kävimme kuitenkin koululla ja asuntolassa ja näimme tulipalon
aiheuttamat tuhot. Mitään ei oltu vielä korjattu, koska rahaa ei ole.
Koulu kuuluu valtiolle, mutta nyt vasta oli ministeriön edustaja
päässyt paikalle. Lupasivat kyllä oman tukensa uudelleen
rakentamiseen, mutta tässä maassa se luultavasti tarkoittaa määrätöntä
aikaa. Koko tyttöjen asuntola joudutaan rakentamaan uudelleen, sen
kustannusarvio on n. 57000e. Toisen asuntolan korjaamisen arvioidaan
maksaman 700-1000e, joten päätimme antaa heille hiukan avustusta,
jotta tuon toisen asuntolan korjaaminen saataisiin alkuun ja lapsille
lisää nukkumatilaa.
Perjantaina lähdimme puutavaraostoksille 5km:n päähän Kendu Bayn
kylään yhdessä kahden paikallisen kanssa. Sepon kanssa matkasimme
sinne mopotaksilla. Virvoikkeiden jälkeen kävelimme pienelle kojulle,
ostimme tarvittavat puut, huikkasimme kadulta avolava-auton,
lastasimme puutarvikkeet siihen. Sunnuntaina pitäisi töiden sitten
alkaa. Kovasti lupailivat, että korjauksen pitäisi olla valmis ennen
kuin lähdemme täältä. Maanantaina haetaan rakennustarvikkeita
Kisumusta lisää.

Toivon kovasti, että opettajien lakko loppuu ensi viikolla, ja
pääsisin ottamaan lapsista suunnittelemani valokuvat. Olen varma, että
he ilahtuisivat saadessaan ikioman valokuvan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti