BLOGIA TÄYDENNETÄÄN MYÖS TAANNEHTIVASTI!
KOMMENTIT ON KIVOJA!

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Lentokentällä

Olipahan monimutkaista,mutta nyt ollaan jätetty tavarat, menty turvatarkastuksesta, selvitty passintarkastuksesta. Aina oppii uutta:margariini on neste...

Muoks: meillä viidellä sai olla yhteensä 150kg matkatavaraa,10 laukkua ja yksi laukku sai painaa enintään 23 kg. Siinä sitä oli pakkaamista. Edellisiltana punnittiin tavarat, niitä oli 20 kg liikaa... Ankaran karsinnan jälkeen päästiin lähemmäs noita lukemia. Niin ja käsimatkatavaraa sai olla 8kg/henkilö.
Meillä oli yhteensä 9 laukkua, kolme lentolaukkua ja viisi reppua. Koskaan ennen ei ole käsimatkatavaroita punnittu, mutta nyt lentolaukkua joutuivat nekin puntariin... Kaksi painoi 12 kg...onneksi reput selässä eivät joutuneet tarkempaan syyniin, ne olivat myös aika painavia. Kauhulla mietin, miten olisimme selvinneet tavaroista, jos olisimme matkustaneet KLM:n koneella. Kuten osa porukasta teki. Silloin matkatavaraa olisi saanut olla 46kg jokaisella...

Lentokentällä tapasimme ensimmäistä kertaa myös Sinin ja Leenan. Sini oli myös ensimmäistä kertaa Maranathan matkalla, mutta Leena oli ollut kerran aiemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti